sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tekemistä Espanjassa!


Emme ole kerinneet kirjoitella blogiamme, sillä aikamme Espanjassa on kulunut kiireisesti. Työpäivät ovat pitkiä ja illat kuluvat espanjalaisittain syödessä ystävien kanssa ulkona. Lisäksi meitä on pitänyt kiireisenä ostoskeskuksien kiertely sekä valmistujaisasujen etsiminen ja tietysti arkielämä Espanjassa. Meillä on ollut kiireisiä viikkoja ja olemme tutustuneet paljon Espanjaan ja sen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Tässä postauksessa kerromme enemmän nähtävyyksistä Espanjassa. Kokemuksena tämä työssäoppiminen tuntuu nyt jo aivan mahtavalta ja olemme puhuneet jo, että jossain vaiheessa on vielä tultava takaisin.

Malaga

Käväisimme viime viikonloppuna Malagassa, joka on periaatteessa Costa del Solin keskus. Malagaan lähdimme Los Bolichesin juna-asemalta ja junamatka kesti noin 45 minuuttia. Junalla on kätevä kulkea ja päiväsaikaan matkalla voi katsoa kauniita rantamaisemia. Malagassa on paljon pieniä ravintoloita, joissa paikalliset nauttivat tapaksia ja perinteistä espanjalaista olutta. Malagassa on paljon nähtävää taiteen ystäville, sillä onhan se Picasson syntymäkaupunki. Myös shoppailupaikkoja Malagasta löytyy hyvin. Juna-asemaa lähellä on heti iso tavaratalo El Corte Ingles, sekä sisemmästä kaupungista löytyy paljon kansainvälisiä vaateliikkeitä, mutta myös espanjalaisia pikkupuoteja. Plaza de la Constitucion-aukion läheiset kadut ovat ihan kivoja shoppailupaikkoja. Meille tosin Malagan kaupoista ei löytynyt paljoakaan uutta, sillä olemme viettäneet paljon aikaa Fuengirolan ostoskeskuksessa Miramarissa, josta löytyy hyvin paljon samoja kauppoja.





Huom! Malagaan matkaavan kannattaa huomioida iltapäivällä Siestan aika, jolloin osa kaupoista saattaa olla kiinni, sekä se, että paikalliset eivät välttämättä osaa puhua englantia.

Torremolinos
Olimme ystävämme kanssa katsomassa erästä asuntoa Torremolinoksessa torstai-iltana. Ehdimme kaiken tohinan keskellä ottaa myös muutamia kuvia. Mielestämme oli virkistävä käydä katsomassa toisaalta hyvin samantapaista, mutta erilaista kaupunkia kuin meidän asuma Fuengirola, tarkemmin ottaen Los Boliches. Torremolinos on myös rantakaupunki, joka sijaitsee noin 10-18 kilometriä Malagasta. Siellä voi harrastaa hyvin monenlaisia lajeja ja siksi se houkutteleekin paljon turisteja. Hyviä ajanviettokeinoja Torremolinoksessa on esimerkiksi golf, tennis, riippuliito, ratsastus, kalastus tai esimerkiksi polkupyöräily. Torremolinokseen pääsee Fuengirolan bussiasemalta bussilla M120 tai paikallisjuna Renfellä. Molemmilla kaupungissa matkustaminen on erittäin halpaa ja helppoa.

Kotimatkalla pääsimme vielä mukaan katselemaan paikallista pääsiäiskulkuetta.




 
Mijas
Vierailimme Mijaksen kylässä, joka sijaitsee yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella. Mijakseen pääsee helposti bussilla numero M122 Fuengirolan keskustan bussiasemalta. Mijas on sokkeloinen, kaunis ja mielenkiintoinen paikka sokkeloine pikkukujineen. Mijaksen näköalat ovat upeat ja niitä kuvaillessa ja nähtävyyksiä katsellessa saattaa kulua koko päivä. Pienistä näköalapaikoista näkee koko Fuengirolan rannikon kauniisti.  Mijaksesta turistille löytyy paljon kauppoja, ravintoloita kahviloita, kirkkoja, museoita ja jopa härkätaisteluareena ja suklaatehdas. Me itseasiassa vierailimme suklaatehtaassa, jossa pääsimme itse tekemään suklaata. Mayan Monkey Mijas on paikka, jossa saa itse tehdä kolme levyä minkälaista suklaata tahansa hintaan 11.70€. Kokemuksena oman suklaan valmistaminen oli kyllä aivan mahtava. Raaka-aineita sai myös vapaasti maistella ennen kuin valitsee lopulliset lisukkeet suklaalevyiin. Olimme iloisia, sillä ulkona meitä oli heti vastassa täydellistä englantia puhuva reipas poika, joka neuvoi meitä koko suklaan valmistuksen ajan. Oli myös hyvin ajateltu turisteja, sillä suklaat sai jättää sinne viileään koko päiväksi ja hakea kun itselle sopii, sillä muuten ne olisivat sulaneet Espanjan helteessä.  




















Gibraltar
Vietimme sunnuntai päivän Gibraltarilla. Gibraltar on Britannialle kuuluva alue,  joka sijaitsee Espanjan rannikolla Gibraltarinsalmessa. Paikka on melko ihmeellinen, sillä tietää olevansa tavallaan espanjassa, mutta kuitenkin ympärillä pyörii brittejä ja katukuvassa näkyy punaisia Lontoon tyylisiä puhelinkoppeja. Myös valuuttana toimii pääsääntöisesti Englannin punta, mutta turistien takia useat paikat hyväksyvät maksuvälineeksi myös euroja. Gibraltarille järjestetään paljon koko päivän retkiä turisteille, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta mennä viikolla, joten järjestimme omatoimiretken sunnuntaina. Osa kaupoista oli kiinni sunnuntaina, mutta se ei meitä haitannut. Otimme Fuengirolan bussiasemalta lähtevän bussin. Matka La Linean bussipysäkille kesti kaksi tuntia ja lipulle tuli hintaa 9,90€/per henkilö ja suunta. Aloitimme aamumme perinteisellä Englantilaisella aamupalalla, joka sisälsi pekonia, munakasta, paahtoleipää, papuja ja makkaraa. Aamiainen oli niin iso, että sillä pärjäsi koko loppupäivän ja jaksoi hyvin lähteä tutkimaan Gibraltaria. Gibraltarilla kannattaa ehdottomasti lähteä vuoren huipulle taksilla tai minibussilla. Meitä oli seitsemän hengen autoporukka ja kuski, joka selosti sujuvalla Englannin sekä Espanjan kielellä nähtävyyksistä ja alueen historiasta. Reissu kesti noin puolitoista tuntia ja maksoi 30 euroa jokaiselta matkustajalta. Ensimmäinen pysähdys tehtiin St. Michael´s Cavella, joka on upea sadeveden muodostama tippukiviluolasto. Luolaan on luotu myös lisää tunnelmaa erilaisilla valoilla ja musiikilla. Luola on ollut tarkoitettu toisen maailman sodan aikaan sairaalaksi, mutta sitä ei loppujenlopuksi koskaan käytetty. Nykyään luolaa käytetään tapahtumien ja konserttien järjestämiseen. Tässä kohtaa vuorta voi nähdä jo myös ensimmäiset vilaukset apinoista. Seuraava pysähdys oli Europapointilla, joka on Gibraltarin eteläisin paikka ja johon vuori päättyy. Jos olisi ollut selkeä sää, olisimme todennäköisesti nähneet Marokon Rif-vuoret sekä osan Pohjois-Afrikkaa. Meitä kuitenkaan sää ei suosinut ja koko päivä oli tuulinen ja sumuinen. Matka jatkui kohti apinoita. Kun matkasimme ylemmäs kalliolle, alkoi autojen katoilla ja teillä näkyä paljon apinoita. Kuskimme kertoi, että apinoiden ruokkiminen on kielletty, mutta huomasimme, että kyllä jotkut niitä ruokki. Yhtä matkalaisistamme apina vähän kerkesi näykkäisemäänkin, mutta kun ei mennyt liian lähelle eikä houkuttelevasti kaivanut laukkuansa, pysyivät apinatkin ihan kiltteinä. Viimeisimpänä pysähdyksenämme oli Great Siege tunnels. Eli Englantilaisten kaivamat tunnelit Gibraltarin piirityksen aikaan. Kallion seinämillä pääsi tutustumaan vanhoihin tykistöihin ja tunnelin ulkopuolella oli upeat näkymät alas Gibraltarin kaupunkiin.














Huom! Gibraltarille matkaavalla tulee olla passi mukana rajatarkistusta varten!