Emme ole kerinneet kirjoitella blogiamme, sillä aikamme
Espanjassa on kulunut kiireisesti. Työpäivät ovat pitkiä ja illat kuluvat
espanjalaisittain syödessä ystävien kanssa ulkona. Lisäksi meitä on pitänyt
kiireisenä ostoskeskuksien kiertely sekä valmistujaisasujen etsiminen ja tietysti
arkielämä Espanjassa. Meillä on ollut kiireisiä viikkoja ja olemme tutustuneet
paljon Espanjaan ja sen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Tässä postauksessa kerromme enemmän nähtävyyksistä Espanjassa. Kokemuksena tämä
työssäoppiminen tuntuu nyt jo aivan mahtavalta ja olemme puhuneet jo, että
jossain vaiheessa on vielä tultava takaisin.
Malaga
Käväisimme viime viikonloppuna Malagassa, joka on
periaatteessa Costa del Solin keskus. Malagaan lähdimme Los Bolichesin
juna-asemalta ja junamatka kesti noin 45 minuuttia. Junalla on kätevä kulkea ja
päiväsaikaan matkalla voi katsoa kauniita rantamaisemia. Malagassa on paljon
pieniä ravintoloita, joissa paikalliset nauttivat tapaksia ja perinteistä
espanjalaista olutta. Malagassa on paljon nähtävää taiteen ystäville, sillä
onhan se Picasson syntymäkaupunki. Myös shoppailupaikkoja Malagasta löytyy
hyvin. Juna-asemaa lähellä on heti iso tavaratalo El Corte Ingles, sekä
sisemmästä kaupungista löytyy paljon kansainvälisiä vaateliikkeitä, mutta myös
espanjalaisia pikkupuoteja. Plaza de la Constitucion-aukion läheiset kadut ovat
ihan kivoja shoppailupaikkoja. Meille tosin Malagan kaupoista ei löytynyt
paljoakaan uutta, sillä olemme viettäneet paljon aikaa Fuengirolan
ostoskeskuksessa Miramarissa, josta löytyy hyvin paljon samoja kauppoja.
Huom! Malagaan matkaavan kannattaa huomioida iltapäivällä Siestan aika, jolloin osa kaupoista saattaa olla kiinni, sekä se, että paikalliset eivät välttämättä osaa puhua englantia.
Torremolinos
Olimme ystävämme kanssa katsomassa erästä asuntoa Torremolinoksessa
torstai-iltana. Ehdimme kaiken tohinan keskellä ottaa myös muutamia kuvia. Mielestämme
oli virkistävä käydä katsomassa toisaalta hyvin samantapaista, mutta erilaista
kaupunkia kuin meidän asuma Fuengirola, tarkemmin ottaen Los Boliches. Torremolinos
on myös rantakaupunki, joka sijaitsee noin 10-18 kilometriä Malagasta. Siellä
voi harrastaa hyvin monenlaisia lajeja ja siksi se houkutteleekin paljon
turisteja. Hyviä ajanviettokeinoja Torremolinoksessa on esimerkiksi golf,
tennis, riippuliito, ratsastus, kalastus tai esimerkiksi polkupyöräily. Torremolinokseen
pääsee Fuengirolan bussiasemalta bussilla M120 tai paikallisjuna Renfellä.
Molemmilla kaupungissa matkustaminen on erittäin halpaa ja helppoa.
Kotimatkalla pääsimme vielä mukaan katselemaan paikallista pääsiäiskulkuetta.
Mijas
Vierailimme Mijaksen kylässä, joka sijaitsee yli 400 metriä
merenpinnan yläpuolella. Mijakseen pääsee helposti bussilla numero M122
Fuengirolan keskustan bussiasemalta. Mijas on sokkeloinen, kaunis ja
mielenkiintoinen paikka sokkeloine pikkukujineen. Mijaksen näköalat ovat upeat
ja niitä kuvaillessa ja nähtävyyksiä katsellessa saattaa kulua koko päivä.
Pienistä näköalapaikoista näkee koko Fuengirolan rannikon kauniisti. Mijaksesta turistille löytyy paljon kauppoja,
ravintoloita kahviloita, kirkkoja, museoita ja jopa härkätaisteluareena ja
suklaatehdas. Me itseasiassa vierailimme suklaatehtaassa, jossa pääsimme itse
tekemään suklaata. Mayan Monkey Mijas on paikka, jossa saa itse tehdä kolme
levyä minkälaista suklaata tahansa hintaan 11.70€. Kokemuksena oman suklaan
valmistaminen oli kyllä aivan mahtava. Raaka-aineita sai myös vapaasti
maistella ennen kuin valitsee lopulliset lisukkeet suklaalevyiin. Olimme
iloisia, sillä ulkona meitä oli heti vastassa täydellistä englantia puhuva
reipas poika, joka neuvoi meitä koko suklaan valmistuksen ajan. Oli myös hyvin
ajateltu turisteja, sillä suklaat sai jättää sinne viileään koko päiväksi ja
hakea kun itselle sopii, sillä muuten ne olisivat sulaneet Espanjan helteessä.
Gibraltar
Vietimme sunnuntai päivän Gibraltarilla. Gibraltar on
Britannialle kuuluva alue, joka
sijaitsee Espanjan rannikolla Gibraltarinsalmessa. Paikka on melko ihmeellinen,
sillä tietää olevansa tavallaan espanjassa, mutta kuitenkin ympärillä pyörii
brittejä ja katukuvassa näkyy punaisia Lontoon tyylisiä puhelinkoppeja. Myös
valuuttana toimii pääsääntöisesti Englannin punta, mutta turistien takia useat
paikat hyväksyvät maksuvälineeksi myös euroja. Gibraltarille järjestetään
paljon koko päivän retkiä turisteille, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta
mennä viikolla, joten järjestimme omatoimiretken sunnuntaina. Osa kaupoista oli
kiinni sunnuntaina, mutta se ei meitä haitannut. Otimme Fuengirolan
bussiasemalta lähtevän bussin. Matka La Linean bussipysäkille kesti kaksi tuntia
ja lipulle tuli hintaa 9,90€/per henkilö ja suunta. Aloitimme aamumme
perinteisellä Englantilaisella aamupalalla, joka sisälsi pekonia, munakasta, paahtoleipää,
papuja ja makkaraa. Aamiainen oli niin iso, että sillä pärjäsi koko loppupäivän
ja jaksoi hyvin lähteä tutkimaan Gibraltaria. Gibraltarilla kannattaa
ehdottomasti lähteä vuoren huipulle taksilla tai minibussilla. Meitä oli
seitsemän hengen autoporukka ja kuski, joka selosti sujuvalla Englannin sekä
Espanjan kielellä nähtävyyksistä ja alueen historiasta. Reissu kesti noin
puolitoista tuntia ja maksoi 30 euroa jokaiselta matkustajalta. Ensimmäinen
pysähdys tehtiin St. Michael´s Cavella, joka on upea sadeveden muodostama tippukiviluolasto.
Luolaan on luotu myös lisää tunnelmaa erilaisilla valoilla ja musiikilla. Luola
on ollut tarkoitettu toisen maailman sodan aikaan sairaalaksi, mutta sitä ei
loppujenlopuksi koskaan käytetty. Nykyään luolaa käytetään tapahtumien ja
konserttien järjestämiseen. Tässä kohtaa vuorta voi nähdä jo myös ensimmäiset
vilaukset apinoista. Seuraava pysähdys oli Europapointilla, joka on Gibraltarin
eteläisin paikka ja johon vuori päättyy. Jos olisi ollut selkeä sää, olisimme
todennäköisesti nähneet Marokon Rif-vuoret sekä osan Pohjois-Afrikkaa. Meitä
kuitenkaan sää ei suosinut ja koko päivä oli tuulinen ja sumuinen. Matka jatkui
kohti apinoita. Kun matkasimme ylemmäs kalliolle, alkoi autojen katoilla ja
teillä näkyä paljon apinoita. Kuskimme kertoi, että apinoiden ruokkiminen on
kielletty, mutta huomasimme, että kyllä jotkut niitä ruokki. Yhtä
matkalaisistamme apina vähän kerkesi näykkäisemäänkin, mutta kun ei mennyt
liian lähelle eikä houkuttelevasti kaivanut laukkuansa, pysyivät apinatkin ihan
kiltteinä. Viimeisimpänä pysähdyksenämme oli Great Siege tunnels. Eli Englantilaisten
kaivamat tunnelit Gibraltarin piirityksen aikaan. Kallion seinämillä pääsi
tutustumaan vanhoihin tykistöihin ja tunnelin ulkopuolella oli upeat näkymät
alas Gibraltarin kaupunkiin.
Huom! Gibraltarille matkaavalla tulee olla passi mukana
rajatarkistusta varten!