perjantai 24. maaliskuuta 2017

Matka alkaa...

Olemme 21 ja 22 vuotiaat tytöt Loimaalta. Opiskelemme Forssan ammatti-instituutissa viimeistä vuotta kosmetologeiksi. Tämä blogi kertoo työharjoittelustamme Espanjan aurinkorannikolla viiden viikon ajan. Jaamme blogissamme vinkkejä Fuengirolasta ja sen lähialueista sekä pyrimme jakamaan mahdollisimman paljon kuvia. Tällähetkellä kirjoitamme tätä postausta  Helsinki-Vantaan lentokentältä. Helsingissä sataa lunta, joten odotamme jo innolla siirtymistä lämpimämpiin maisemiin. Lentomme Malagaan lähtee klo 6.35, mutta onneksi olemme jo hyvissä ajoin paikalla. Yö oli molemmilla lähestulkoon uneton kovan jännityksen takia. Vielä ennen lentokentälle lähtöä tarkistimme, että kaikki tarpeellinen on mukana ja mittasimme vielä matkalaukkujemme painon. Ensimmäiset päivät menevät todennäköisesti kotiutuessa sekä ympäristöön tutustumisessa. Meillä on myös jo jonkinverran suunnitelmia tulevalle reissullemme, ainakin Gibraltarilla pitää käydä, sekä ohjelmaa varmasti riittää kun osa perheestä ja ystävistämme tulee käymään ensi kuun puolella. Maanantaina 27.3. aloitammekin jo työt paikallisessa kauneushoitolassa. Koulumme kansainvälisyysvastaava varasi meille lennot, mutta asunnon etsinnän teimme itse. Kovan etsimisen jälkeen löysimme jo vuodenvaihteessa hyvän asunnon, meidän vaatimukset huomioon ottaen.
Pyrimme päivittämään blogiamme niin usein, kuin töiltämme, rannalla oleskelulta ja portfolion kirjoittelulta kerkeämme, sekä toivomme lukijoiltamme kommentteja. ;)

Terveisin Anni ja Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti